Puu- ja metsäpalvelu Zeh hoitaa pihapuiden kaadot ammattitaidolla Lohjalla ja lähiseuduilla

Olemme puunkaatoihin erikoistunut yritys Lohjalta. Toimialueemme kattaa Lohjan seudun 25 kilometrin säteellä.

Yhteystiedot

Suoritamme ammattitaidolla ja luotettavasti kaikenlaisia metsätöitä tavallisista suorakaadoista vaikeisiin ongelmapuiden kaatoihin. Meiltä onnistuvat niin yksittäiset pihapuiden kaadot kuin laajemmatkin projektit.
Puunkaadon lisäksi meiltä myös kantojenjyrsintä.
Käytämme vain tehokkaita ja turvallisia työmenetelmiä. Turvallisuus on aina korkeimmalla tärkeysjärjestyksessä, ja käytämme aina hyväksyttyjä ja tarkastettuja turvavarusteita.
Meidän kanssamme pihapuusi kaatuu ammattilaisen välinein ja turvallisesti.

Ammattilainen apunasi

Pihapuu täytyy kaataa, jos esimerkiksi puun lehdet, neulaset tai oksat kerääntyvät talon katolle. Kerääntyessään ne vaurioittavat kattoa, ja pahimmillaan edessä voi olla kallis kattoremontti. Moni kaipaa pihalleen aurinkoa, ja joskus puu peittää auringon luoden varjoisan pihan.


Niin kutsutuksi ongelmapuuksi voi muodostua jokainen pihan puu. Ne voivat vaurioitua esimerkiksi myrskyn seurauksena tai kuolla pystyyn ja lahota. Nämä aiheuttavat selkeän vaaran talon asukkaille sekä myös talolle. Kaupunkialueen ahtaat pihat voivat tehdä kaatamisesta vaarallista, vaikka puu itsessään ei olisikaan vaaraksi. 

Jyrsimme myös kannot ja jäljelle jää siisti piha. Puun halkaisijan saa olla enintään 50 cm.


Olemme kartuttaneet kokemusta monenlaisista puunkaatoprojekteista Lohjan seudulla sekä lähikunnissa. Olipa kyse yksittäisen puun kaatamisesta tai hankalassa paikassa olevan ongelmapuun poistamisesta, suoritamme työn kokemuksella turvallisuusmääräyksiä noudattaen. Muistathan, että asemakaava-alueella vaaditaan usein lupa kaadolle. Niinpä pihapuun kaatoa kannattaa alkaa suunnitella jo hyvissä ajoin.

Lue lisää palveluistamme

Hinnoittelu

Puuta kaataessa täytyy ottaa huomioon monia asioita, ja nämä määrittävät työn lopullisen hinnan. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi puun korkeus, rungon halkaisija, kuinka monta latvaa puussa on, kuinka monta puuta kaadetaan ja niin edelleen. Pyydä samaan tarjoukseen myös kantojen jyrsiminen. 


Myös ympäristöstä löytyvät rakennukset, katokset ja sähkölinjat, joita on puuta kaadettaessa varottava vaikuttavat hintaan. Meidän hintamme ovat erittäin kilpailukykyiset, ja valitsemalla meidät saat kokonaisedullisen ratkaisun puunkaatoon.

Metsäinsinöörin ammattitaito käytössäsi

Pihapuun kaadot suorittaa aina koulutettu tekijä. Isoimmissa töissä mukana on koulutettu avustaja. Puu- ja Metsäpalvelu Zeh on toiminut alkuvuodesta 2010 lähtien. Yrityksen omistaja metsäinsinööri Christian Zeh on ollut tekemisissä metsänhoidollisten asioiden kanssa jo vuodesta 2003. Hän on syntynyt Saksassa vuonna 1978 ja asuu nykyään Lohjalla. 

Valitsemalla meidät saat parhaan ammattitaidon käyttöösi sekä nykyaikaiset työmenetelmät ja -välineet puunkaatojen ja kantojyrsimisen saralla. Toimialueeseemme kuuluvat Lohjan seutu sekä lähikunnat.

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota: